torstai 6. lokakuuta 2011

Pieniä suuria eroja

Hejsan från Stockholm!

Täällä oon nyt asustellut jo reilun kuukauden ja ehtinyt tehdä jo vaikka mitä :) Kodilta tää paikka tuntui jo heti ensimmäisinä päivinä, mikä oli tosi hassua. Nyt alkaa elämä olla jo aika normalisoitunutta, eikä jokaista asiaa enää ihastele ja ihmettele. Joitain eroja Suomeen verrattuna oon pongaillut, seuraavaksi yhdestä niistä...

Hundar - koirat

Omaa Cimppua ikävöidessä sitä aika paljon kiinnittää huomiota kaikkiin vastaan tuleviin hauvoihin, täällä ne astelee vastaan enemmän tai vähemmän poikkeuksetta vapaana, myös aivan keskustassa! Huippu hyväkäytöksiset koirat terriereistä vinttikoiriin kulkee omistajansa rinnalla välittämättä muista koirista tai autoista, eikä kukaan katso pahalla tai murise asiasta mitään. Toisin kuin esimerkiksi Pyynikillä, missä joku saattaa huutaa puolen kilometrin päästä jotain sen suuntaista, kuin "laita se v**per***hurtta kiinni tai soitan poliisit, sehän voi vaikka purra!"

Täällä en myöskään ole vielä kertaakaan törmännyt koirakieltokyltteihin, mitä Kuopiossa viljellään jokaisella kerrostalon ja autotien välisellä metrin levyisellä nurmikaistaleella. Ikinä en ole kenenkään nähnyt ko. nurmialueilla aurinkoa ottavan tai grillijuhlia järjestävän, joten en ymmärrä miksi koirat eivät saisi nauttia kyseisistä alueista... Kuten monessa muussakin asiassa Suomessa, niin tässäkin taitaa kyseessä olla vaan kieltämisen ilo. Ruotsissa puolestaan tuntuu siltä, että oikeastaan kaikki, mistä ei aiheudu muille haittaa, on sallittua.

Livsglädje :)
Koiran kanssa voi helposti käydä lounaallakin :) Lisäksi eräänä päivänä kirkon pihalla lueskellessani ohikulkeva söpö nuoresta miehestä ja koirasta koostuva parivaljakko poikkesi kirkon pihan perällä asioilla ja jatkoi sitten matkaansa, koira tosin päätti nopeampana mennä jo hieman etukäteen kadulle miestä odottamaan. Heh, eri meininki Kuopion tuomiokirkon pihalla, josta meidät Cindyn kanssa häädettiin vaikka käyttäydyttiin remmissä ja (tyhjä) kakkapussi taskussa varsin asiallisesti. Eikä alueella ollut koiran ulkoilutus kielletty -kylttiä.


Ainakin koirakansalaisten elämä Tukholmassa näyttää varsin aurinkoiselta! Ja kyllä se omakin elämä täällä aikas mukavalta tuntuu :)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Hengissä.

Muuton keskeltä hei! Tajusin viikko sitten, että täällä Tampereen kodissa ei oo yhtään kameraa, ja sillonhan sitä just keksii kaikkia ihania asioita, mitkä pitäs pystyy ikuistaan.. Esimerkiksi ihana kevätaurinko ja sen laskiessa oranssiksi maalautuva näsijärvinäkymä ja kaikki Body Shopin supersöpöt pikku putilot. Jotka on jo puoliks tyhjiä, niin ei ne näytä enää yhtään niin kivoilta!

Mutta enää 2 harkkatyötä, 2 tenttiä sekä muutamat hassut luennot, ja se ois sit siinä! (plus erityistyö, dippa, ja vaihto ;) mut ne voi sit tehä Kuopiosta käsin, hih - ja Tukholmasta!) Mutta nyt pitää vaan nauttia Tampereesta ja kaikkien täällä asuvien ihanien seurasta, eikä nyhjätä puolityhjässä kodissa, jossa parvekkeen pöytä ja tuolit suorittaa keittiön vastaavien virkaa ja joka puolella on kasoja, jotka on menossa divariin tai UFFille!

Ps. ihme mid season -sale joka puolella, oon tehny niin huippuja löytöjä :D

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

.

Huh huh, oon mykistyny. Jos joku on taidetta, niin tämä.

Haider Ackermann Fall 2011.
Värit, materiaalien yhdistely, kaikki. Aaaaaahhhhhh! Rakastan tota tiimalasivartaloakin. Täytyypä yhdistää neule nahkahameeseen heti huomenna :) Super levee nahkavyö päätyy etsittyjen listalle. Jimmy Choo <3 H&M nahkavyö jo tosin löytyy, mutta se on hitusen liian iso, eikä tuu ihan tollasta tiimalasi-efektiä...


Yläosassa mun kaikkien aikojen lemppariväri. YO-mekko oli just samaa sävyä ja kiilsikin yhtä ihanasti, oispa se kaksosainen niin vois kokeilla jotain vastaavaa! Uu, sen voisin muuten updeitata sillä mustalla nahkavyöllä..

Kuvat Sartorialist

perjantai 18. helmikuuta 2011

Tukholma

JESS!!!
Googlen kuvahaku.

Ihanaa, oon pitkään unelmoinu Tukholmassa asumisesta tai vaihto-opiskelusta siellä, ja nyt oon taas askeleen lähempänä unelmaani :) Eilen aamulla julkaistiin vaihtoon valittujen lista, vielä tosin tarvitaa kohdeyliopiston - KTH:n - puolto mua kohtaan. Oi oi oi oi, halutkaa mut sinne! Jos koulun nimi on Kungliga tekniska högskola, ei se voi olla hassumpi paikka ;)

Sitten vaan pidetään peukkuja, et mun normiyliopistolla opiskeleva ystävä pääsis kanssa, ja tietty että saan puollon sieltä KTH:n päästä.. Hui miten jännää :D Onneks Tukholmasta ei oo pitkä matka kotiin, jos ikävä yllättää. Ja sitä paitsi oon jo suunnitellu kaikkia kivoja lomia ja pitkiä viikonloppuja, joita siellä vietetään poikaystävän kanssa - se saa varmaan yliannostuksen Viking Linesta syksyn aikana! Nyt on kyllä laitettava pankkikortit varmaan talteen kevään ja kesän ajaks, et syksyllä ois sit varaa nauttia myös Topshopin, Monkin ja kumppaneiden valikoimista ;) Jipii :D

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kalsarit

"Sulla on kyllä muuten tosi hienot vaattet, mut vähän mä kyllä katoin, et mikkä kalsarit sulla on jalassa." Totesi äippä kun käytiin yhessä lounaalla :D


Täytyy kysyä tolta fiksummalta, että miten se itselaukaisin toimii.. Tai sitten ihan vaan pyytää ottamaan ne kuvat ;)
Kiitti vaan, mutta villahousuistani en luovu! Nää on ihan huiput, supermukavat, lämpöset ja vähän vaan pussittaa polvista :)

Hyvä kuvakulma, mun ennestään jo lyhyet jalat lyheni puoleen..
 Aamulla kun lämpömittaria tiiraillessa ei meinaa ees löytää sitä elohopeapylvästä, niin tekis kyllä mieli tehdä U-käännös ja palata peiton alle. Onneks on ollu aivan ihanan aurinkoista ja päivä on jo tosi paljon pitempi!! Kevään on pakko tulla kohta, ja siihen saakka saa fiilistellä villahousuja :)

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Iltapala

Oon ihan älytön herkuttelija ja reenin jälkeen illalla tekee mieli syödä vaikka mitä. Yritän kuitenkin syödä ees vähän terveellisesti, sais sitten siitä reenistäkin enemmän irti :) Herkuttelun ja (kohtuullisen)terveellisyyden loistava yhdistäjä on rahka. Mun herkkuterveysiltapala onkin yleensä aina rahkaa, "täytteet" vaan vaihtelee. Herkun siitä tekee vaahtoutuva vanilla-kastike ja vähän liian usein päälle eksyvä suklaa jossain muodossa. Sulatettu Fazerin sininen ja mariannerouhe on ehkä parhaita "koristeita".. Täksi illaksi olin suunnitellu persikka-banaani-kiwirahkan, mutta tein virheliikkeen viedessäni Cindyn äipälle hoitoon matkalla jumppaan. Hakiessani hauvelia kotikotona oli tietty tarjolla kaikkee ihanaa, kuten tuoretta myslileipää, savustettua poroleikkelettä, jotain goudan tyyppistä juustoa ja Lindtin pallokonvehteja. Se siitä terveellisestä rahkasta sitten. Mikäli joku haluaa uusia ideoita helpon välipalan tekoon, niin seuraavassa ohje, joka ei petä ;)

Tälläset ainekset jääkaapissa odottaa syöjäänsä.

  • Osta Floran vaahtoutuva vanilla-kastike ja vatkaa se sähkövatkaimella tai laita blenderiin. Vatkaimella rahkasta saa kuohkeampaa mutta blenderillä välttää mahdolliset roiskeet keittiön seinissä.
  • Lisää vaahdotetun vanillan sekaan kaksi 250 gramman purkkia jotain rahkaa, ite tykkään Rainbown kevyt-rahkasta ja tietty erityisesti raudan nostelija -miesten suosimasta Ehrmannista. Vatkaa sekaisin.
  • Sitten luova osuus. Lisää joukkoon vähän sulatetut pakastemarjat ja/tai valmiiksi max. peukalon kokoisina paloina olevat hedelmät. Vatkaa. Jos tykkäät jugurtissakin isommista hedelmän paloista, älä vatkaa kauaa vaan anna osan "täytteistä" jäädä suuremmiksi. Jos vihaat niitä vähän lilluvia palasia, vatkaa kauan ja huolella. Meillä ite tykkään isommista paloista ja toi toinen ei, niin otan puolet rahkasta kesken vatkauksen itelleni kulhoon ja jatkan vatkaamista kunnes rahka on herralle kelpaavan kuohkeaa ja homogeenista.
  • Annostele rahka kulhoon ja koristele, taas luovuutta tarvitaan :P
Mun lempiyhdistelmiä on vadelma-banaani (200 grammaa vadelmia, yksi banaani), persikka-kiwi-banaani (kuvassa olevat jutut, mutta vain toinen banaaneista) ja kuningatarmarja (yksi sellainen pakastemarjapussi). Kesällä tuoreista mansikoista tehty rahka on i-ha-naa.. Päälle sopii edellä mainittujen Fazerin sinisen ja mariannerouheen lisäksi hyvin pätkis ja jotkut suffelipuffin ja kitkatin tapaset keksisuklaat.

Hmm, ihan niinku mun lihakset huutais noita maitorahkan proteiineja, jos pieni yöpala vielä :P

perjantai 4. helmikuuta 2011

Koulu

Mulla ei oo varmaan ikinä ollu näin paljon kouluhommia kuin nyt. Jostain kumman syystä oon tällä viikolla joka ilta tehnyt jotain sellaista, mitä yleensä en tee ollenkaan viikolla, nimittäin lököillyt sohvalla konvehtien ja joko SATC-boksin tai jonkun tyhmän tv-ohjelman parissa... Mistä ihmeestä nää sijaistoiminnot oikeen kumpuaa? Tässä periodissa on 12 harkkatyötä tehtävänä ja pari tenttiä jo ennen itse tenttiviikkoa, ja juuri NYT mun piti alottaa tää jo parin vuoden ajan harkinnassa ollut bloggailukin?! Parin kuukauden tauon jälkeen jatkettiin taas sekä agilitya että tokoa, molemmista siis reenit viikossa. Mitähän kaikkee sitä vielä keksis itelleen, ettei vaan kerkiäis noita koulujuttuja hoitaa ;) Kaikista oudointa on se, että jopa siivoaminen menee harkkatöiden edelle, esimerkiksi tänään sulatettiin jääkaappi - asia, joka siis oli äärimmäisen tärkeetä tehdä just nyt.. Onko kellään muulla samankaltaisia ongelmia? Enhän oo ainut aikaan saamaton?

No niin, nyt Ruusu on hyvä ja avaa vaan sen tiedoston polttokennot.doc ja alkaa näp näp näpyttään niistä ympäristövaikutuksista.